Hidden Figures - kansikuva

Hidden Figures

Rekisteröidy
NASA:n vähemmän tunnetumpaan historiaan perehtyvä Hidden Figures on riemastuttava elokuva vahvojen naishahmojen urauurtavista teoista ja useiden rodullisten raja-aitojen kaatamisesta. Afroamerikkalaiset Katherine G. Johnson (Taraji P. Henson), Dorothy Vaughan (Octavia Spencer) ja Mary Jackson (Janelle Monáe) ovat NASA:n ihmistietokoneita. Kun Neuvostoliitto onnistuu laukaisemaan ihmisen ensimmäisen kerran avaruuteen ennen Yhdysvaltoja, päättävät jenkit päihittää naapurivallan seuraavaksi viemällä ihmisen ensimmäistä kertaa kiertoradalle. Toteuttaakseen suunnitelmat NASA tarvitsee kaikkein nerokkaimpien ihmisten apua, mutta kun ne kuuluvat rotuerottelujen Amerikassa tummaihoisille ja vieläpä naisille, uhkaa yhteinen ponnistus kaatua kivikautisten rotu- ja sukupuoliennakkoluulojen taakse. Hidden Figures on paitsi upea silmäys vähälle huomiolle jääneeseen aiheeseen, myös uskomaton tositarinoihin perustuva elokuva kolmesta vahvasta naisesta, jotka uskalsivat olla oma itsensä ja murtaa miesvaltaisen ja valkoihoisen alan pitkäaikaisia aitoja. Ohjaaja Theodore Melfi onnistuukin sovittamaan tärkeät aiheen suorastaan riemastuttavaan kerrontaan, jossa vakavia asioita tarkastellaan ilkikurisen hurmaavalla tavalla. Elokuvan todelliset tähdet ovat kuitenkin pääosan kolmikkoa esittävät Taraji P. Henson, Octavia Spencer ja Janelle Monáe, jotka tuovat eläväiset henkilönsä hurmaavan onnistuneesti valkokankaalle.
Author Watson