Sing - kansikuva

Sing

Rekisteröidy
Laulun ihmeellinen ja parantava taika sekä omien unelmien tavoittelu nousevat keskiöön Itse ilkimys -tekijöiden uudessa riemastuttavassa animaatioelokuvassa Sing. Eläinten täyttämässä maailmassa pieni koala Buster Moon on vaikeuksissa. Hänen omistama valtava teatteri on vajonnut heikkoihin aikoihin, eikä sen muinaisesta loistosta ole enää jälkeäkään. Teatteritaiteen suurena ystävänä Buster Moon päättääkin korjata asian tuottamalla maailman suurimman laulukilpailun, jonka avulla hän toivoo samalla nostavan teatterinsa ahdingosta. Uusi laulukilpailu osoittautuu kuitenkin vielä odotettuakin suuremmaksi niin Buster Moonille kuin siihen osallistuville monenkarvaisille ja -piikkisille otuksille, joiden unelmat ovat vain mikin päässä toteutumisesta. Värikkään ja äänekkään animaatioelokuvan äänirooleissa kuullaan monenkirjavia tuttavuuksia ja kultakurkkuja elokuva- ja musiikkimaailmasta sekä tietenkin aimo annos vetävimpiä kappaleita maailmalta. Eläinten ja laulujen takana kuullaankin muun muassa Matthew McConaugheyta, Reese Witherspoonia, Scarlett Johanssonia, Tori Kellyä, Jennifer Hudsonia ja Seth MacFarlanea.
Author Watson