The Boss Baby - kansikuva

The Boss Baby

Rekisteröidy
Laita vaipat jalkaan ja valmistaudu nauramaan! Huippusuosittujen Madagascar-elokuvien takana oleva Tom McGrath vaihtaa riemastuttavassa animaatiossaan Boss Baby eläimet vauvaan, mutta ei päästä katsojiaan helpolla suorastaan ratkiriemukkaassa komediauutuudessa. 7-vuotias Tim Templeton (Tobey Maguire) on ollut koko elämänsä ajan vanhempiensa ihailema ja saanut kaiken haluamansa. Kaikki kuitenkin muuttuu, kun hän saa uuden pikkuveljen, pukuun pukeutuneen ja salkkua kantavan Boss Babyn (Alec Baldwin), joka vie paitsi kaikkien sydämen, ottaa myös haltuun koko Templetonin perheen huushollin. Kaksikko joutuu kuitenkin pistämään keskinäisen riitansa hetkeksi syrjään, kun ilkeä Puppy Co. -yhtiön johtaja Francis Francis (Steve Buscemi) uhkaa anastaa vallan itselleen. Värikäs ja humoristinen Boss Baby on takuuvarma koko perheen viihdyttäjä, josta ei puutu huumoria, vauhdikkaita tilanteita tai riemastuttavia henkilöhahmoja. Välittömäksi menestykseksi noussut animaatio esitteleekin kumman aikuismaisesti käyttäytyvän vaippaikäisen silmin täysin uudenlaisen maailman, joka vetää puoleensa jokaisen.
Author Watson