​Lahjaksi leffa? Vai kymmenen?

Alkaa olla taas jo se aika vuodesta, että jossain vilkkuu ensimmäinen jouluvalo ja piparintuoksu leijuu nenään jonkun aikaisen testileipomuksista. Joululahjahankinnat saattavat tulla mieleen, vaikka aikaahan vielä on.

Meillä lapset ovat aika pienestä saakka toivoneet joululahjaksi jotain DVD:tä, yleensä sitä juuri sopivasti jouluksi ilmestyvää aikansa hittiä, tai jouluversiota suosikista, kuten Titi-Nallen joulua tai Muumien joulutarinaa. Se paketti on monesti avattu jouluaattona jo varhain iltapäivällä, kun aika ei tunnu kuluvan millään.

Pienet lapset jaksoivat katsella samaa DVD:tä kymmeniä kertoja, yleensä siihen saakka kun kasvoivat yli tai levy tuhoutui katselukelvottomaksi pienten minä itse-henkilöiden  käsissä. Isommat eivät samaa leffaa jaksa monta kertaa pyörittää, muutamaa suursuosikkia lukuun ottamatta. 

Kannattaako siis edes ostaa enää DVD:tä? 

Joku huippusarja, joka ei todennäköisesti ole tulossa maksu-tv:lle, ainakaan piakkoin, saattaa päätyä ostoskoriin. Viime vuosina on tullut ostettua muistaakseni Downton Abbey ja Metsolat. Kuopus on toivonut vielä lempparinsa DVD:llä, koska hän pitää myös pakkauksesta ja kuljettaa kivaa elokuvaa mukaan kaverillekin. 

Kirpputorien valikoimista päätellen aika moni on kokonaan luopumassa DVD:stä elokuvan muotona, sen verran paljon niitä pyörii kirpputoreilla ja kierrätyskeskuksissa. Miksi ostaakaan kertakatsottavaa, jos sen voi vuokrata paljon edullisemmin ja helpommin.

Mutta mitä jouluksi?

Kehitin lapsille lahjaksi kuponkijärjestelmän, joka korvaa lahjaelokuvan. Kun vuokraa elokuvan, leikataan yksi kuponki pois. Näin pysyy hyvin mukana montako leffaa kukin on vuokrannut. Välillä lapset vuokraavat leffoja yhdessä, joten ajattelin silloin leikata kupongista pois puolikkaan molemmilta. Sellaiset leffat, jotka kaikki lapset tahtovat nähdä, katsotaan yleensä aina viikonloppuiltaisin ja isi maksaa.

Koska uutuus-DVD maksaa parikymppiä, laitoin kuponkeja lahjaksi kymmenen. Elokuvan vuokraus Makuunista maksaa 0,33 – 4,00 €, joten loppusumma lienee parinkympin paikkeilla. Aineeton lahja sopii muutenkin hyvin.



Isommat lapset käyttävät vuokraamoa varsin sujuvasti. Minä taidan olla ainoa, joka joskus tarvitsee apua, mutta nyt kun muistan että  Nordisk Film haluaa pitää tarjontansa omassa kansiossaan ja ne siksi löytyvät eri kohdasta kuin muut vuokrattavat, kaikki on alkanut sujua hyvin. 

Seuraavana omalla katselulistallani on uutuus Genius, joka kertoo loistavasta kustannustoimittajasta monien maailmantähtien, kuten Hemingwayn ja F. Scott Fitzgeraldin takana. Pääosassa Ihana Colin Firth. Kuppi teetä ja takkatuli, täältä tullaan. Lumimyräkästä viis!



Kuopus innostui kahden lempiaiheensa, koirat ja joulu, yhdistävistä uutuuksista. Shelby kertoo jouluaattona löytökoiratalosta karkaavasta pikkukoirasta, joka löytää piilopaikan Jaken luota. Jaken äiti vaan sattuu vihaamaan koiria ja rankkurikin on perässä… Saving Christmas taas kertoo Kassiesta, joka auttaa köyhien lasten joulutapahtumassa. Rosvot tahtovat ryöstää lapsille tarkoitetut rahat, mutta silloin apuun tulevat Kassie ja hänen adoptoimansa entinen poliisikoira Scoot.

Älkäähän antako talven yllättää! 

Terveisin rouva Watson