Tonight I’m gonna party like it´s 2016

Tagit: 

2016 on kohta historiaa. Vuosi on ollut melkoinen. Toisaalta olisi aihetta vakavoitua ja muistella hullun vuoden tapahtumia ja toivoa, että kulman takana odottava 2017 ei olisi yhtä musta moniltakaan osin. Moni osaava kynäniekka on jo summannut päättymäisillään olevan vuoden vaiheita ja kirjoittanut koskettavasti niin Eurooppaa kuin koko maailmaakin vavahduttaneista tapahtumista ja lisäksi muistellut kauniisti tänä vuonna menehtyneiden kulttuurivaikuttajien jättämää perintöä.

Mutta on tämä vuosi tarjonnut iloa ja valoakin, onneksi. Kiitollisena ja onnellisena on hyvä suunnata katse tulevaan ja tehdä tutusti taas uudet lupaukset uudelle vuodelle. Tai siis monelta osin samat, kuin viimeksikin, mutta koskemaan taas uutta vuotta! Eihän tämän vuoden lupaukset voi olla voimassa enää ensi vuonna, joten pitäähän ne uusia:


1. Lupaan syödä ja syöttää lapsillekin enemmän kasviksia leffailtoina!  
Ei, herra W, pop cornia ei luokitella kasvikseksi, eikä perunalastuja, vaikka ne olisi dipattu kurkkumajoneesiin.


2. Lupaan tehdä raudan nostamisesta uuden elämäntavan, vaikka edes kerran viikossa lahjaksi saamieni pump-painojen kanssa ruudun ääressä.  
Herra W muuten osti tangon ja painot. Mitähän tästä pitäisi ajatella? :)


3. Lupaan pyytää useammin vieraita ja esimerkiksi järjestää tämänvuotisen tyttöjen leffaillan vähintään kerran ensi vuonnakin! Nyt se lukee Internetissä, joten tämän on toteuduttava!

 


Tällaisen listan jälkeen on silti hetkeksi vakavoiduttava. Tässä maailmassa tapahtuu niin paljon asioita, joihin on vaikea vaikuttaa, että niitä ei voi kerralla ottaa haltuun ja ratkaista. Wicked problems, sanovat, ne vaativat puurtamista ja palastelua, kohta kohdalta uutterasti eteenpäin. Arjen harmauden selättämistä ja uusien ajattelutapojen ja käytäntöjen käyttöönottoa.  Vaikeiden asioiden ratkaisemiseksi pitäisi ensin kaiken lisäksi uskoa, että nämä ongelmat ovat ylipäätään ratkaistavissa. Yhteistyötä tarvitaan ensi vuonnakin.


Ja sitten on asioita, joihin on helppo vaikuttaa. En aio edelleenkään vaipua supisuomalaiseen valitukseen, että tv:stä ei tulisi mitään, vaan jatkan pystypäin ja innokkaana uusien Watsonin ensi-iltaelokuvien, huippusarjojen, animaatiotapausten ja vaikka formulakauden kimppuun herra W:n kainalossa ja lasten ympäröimänä.  Tällä valinnalla ei pysäytetä nälänhätää, ei lopeteta jäätyneitä konflikteja tai poisteta työttömyyttä. Mutta tällä valinnalla luodaan edellytykset jaksaa arkea ja rennomman huomisen luomista.

Hyvää uutta vuotta kaikille!

t. Rouva W