Kahdenkeskinen leffailta

Valoisat illat ovat antaneet päivään loppupäästä lisäpituutta, kun illalla ei uni meinaa tulla millään. Teiniä täytyy komentaa pois ruudun äärestä yömyöhään. (Tai no, arkisin yömyöhä tarkoittaa viimeistään klo 23.)

Ollaan herra Watsonin kanssa alettu taas panostaa yhteisiin elokuvahetkiin iltaisin. Watsonin Makuuniin on viime aikoina pompsahdellut uusia leffoja niin ripeään tahtiin, että valinnan vaikeus on välillä yllättänyt. Valikoimaa tuleekin jatkossa olemaan huisisti. Vaikka uusia leffoja on tullut jo nyt paljon, kasvaa valikoima kesän aikana yli 3000 elokuvaan. Uusi hinnoittelu onkin vekkuli, mitä enemmän elokuvalla on katsojia on hinta korkeampi. Kun vuokraajien määrä laskee, niin elokuvan hintakin laskee. Nythän voi leffailtojen elokuvan valinnassa käyttää vähän pelisilmää…

Aikuisten leffailta muodostuu näin: vakkarijuttu on laittaa meille kahdelle omat leffaeväät aikuiseen makuun. Viimeksi hurautin helpon hummuksen ja paahdoin kaveriksi pannulla tortillalättyjä, jotka sitten leikkasin paloiksi. Kelpasi ukkelille. Sitten valitaan katsottava elokuva, eli kinastellaan tovi. Minä pitäisin erityisesti ruotsalaisista elokuvista, ja nyt haluaisin nähdä Mies, joka rakasti järjestystä -leffan. Mies taas kiinnostuu dokumenteista, Steve Jobs on ehdokaslistan kärjessä. Joskus kompromissit ovat parhaita.



Helppo hummus

Paketti Go Green -kikherneitä
1 rkl tahinia
1 rkl sitruunamehua
Muutama valkosipulinkynsi
Suolaa
Pippuria
Koristeluun paahdettuja pinjansiemeniä tai vaikka persiljasilppua

Kikherneet surautetaan tehosekoittimessa liemineen päivineen, ja lisätään tahini, sitruunamehu, ja mausteet. Surautetaan uudelleen. Valmis.

Lapset haluavat leffaevääksi aina samaa, eli popcorneja. Ollaan luovuttu mikropoppareista, ja poksautellaan nykyään aina maissinjyvät kattilassa. Saa itse valita suolan ja öljyn määrän. Lasten leffailtoihin osallistuu usein koko perhe. Ensi lauantaiksi ollaan jo sovittu Watsonien yhteinen Kunnon Dinosaurus -näytös koulujen loppumisen kunniaksi. Tämä Pixar -tuotanto on kuulemma tosi hyvä!

Mukavaa viikonvaihdetta toivottaa,
rva Watson