Kaukokaipuuta helpottamassa Watson ja Zootropolis

Oltiin viime viikolla perheen kanssa Espanjassa lomailemassa ja blogikin jäi siinä hötäkässä päivittämättä.
Lennettiin perheen kanssa Ranskaan Biarritziin ja vuokrattiin sieltä auto ja ajettiin pitkin Biskajanlahden rannikkoa Espanjan puolella pysähtyen pieniin idyllisiin espanjalaisiin kyliin. Ruokakulttuuri on yksi Espanjan parhaista puolista. Nytkin maisteltiin maukkaita pinchoksia, mitkä ovat Baskimaan paikallisherkkua. Pieniä leipiä joiden päällä on erilaisia täytteitä.

Oltiin vuokrattu talo San Sebastianista mikä oli meidän lomakohde. San Sebastian on kaunis vanha kaupunki. Sää oli välillä kurjan sateinen mutta onneksi kuitenkin lämmin. Lapset pulikoivat rannalla ja uima-altaalla säästä välittämättä. Voi sitä riemua. 

Kaikki kiva loppuu aikanaan ja sateiseen Suomeen on palattu. Viikko ilman Watsonia oli pitkä aika meille kaikille. Itse katsoin ensimmäisenä omat tallenteeni. Lapset halusivat heti nähdä kavereita ja järjestettiinkin heille leffapäivä. Viikon aikana oli tullut Watsoniin uutuutena kauan odotettu Zootropolis - eläinten kaupunki elokuva, mikä oli sateisen leffapäivän viihdyke lapsille. Zootropolis on Walt Disneyn tuottama koko perheen animaatioelokuva mikä kertoo jänisten ja kettujen seikkailuista.

Herra Watson oli mielissään kun ehti sunnuntaiksi kotiin katsomaan huikean jännittävän Kontisen ja Watsonin sekanelinpelinfinaalin MTV Total Sportilta. Ja formulat vielä samana päivänä. Nämä kanavat saa muuten kätevästi tilattua  Kanavapaketit -kohdasta ja ne saa katseltavaksi samantien.

Nyt vielä muutama viikko yhteistä lomaa jäljellä. Toivotaan aurinkoisia ilmoja.

Terveisin rouva Watson